Tuntien aiheena oli tehdä oma kokeileva taideteos, jossa käytettäisiin kierrätys ja/ tai luonnomateriaalia. Taideteoksen tekemiseen oli varattu aikaa yhteensä 10h. Taideteos raportoidaan sitten ohjeineen blogiin. Mietin todella pitkään, mitä lähden tekemään. Mielessä oli jo lähestyvä joulu, joten halusin tehdä jotain siihen liittyvää. Lopulta päädyin tekemään karkkikuusen.
KARKKIKUUSI
Karkkikuusi on nimensä mukaan karkeista rakennettu kuusi. Kuusi on toteutettu osittain kierrätys ja osittain ostetusta materiaalista. Kuusen koristelussa ja rakentamisessa on oikeestaan vaan mielikuvitus rajana.
(kuva tekemästäni kuusesta)
Kuusen tekemiseen tarvitset:
*Styrox-kartion
*Kukkaruukun
*Liimaa ja/ tai neuloja. HUOM! Kuumaliimapyssy on kiinnitykseen paras.
*Maalia kukkaruukkuun/kuusen koristeeseen
*Foliota
*Siveltimen
*Paljon karkkeja
*Tulitikku/muu puutikku kuusen koristeen kiinnitykseen
Lisäksi kuuseen voi laittaa muita koristeita oman maun mukaan. Itse laitoin tarrapohjalla olevaa helminauhaa.
(tarvikkeita)
Kuusen valmistaminen kannattaa aloittaa kuusen koristeen ja ruukun maalaamisella. Molempiin meni maalia kaksi kerrosta ja kerrosten välillä maalin piti kuivia noin tunnin.
Maalin kuivumisen välillä voi aloittaa työstämään kuusta. Ota styrox-kartio ja kieritä sen ympärille foliota. Kartion väri kannattaa valita karkkien värin mukaan. Esim. jos karkit ovat kullanvärisiä päällystä kartio kultaisella maalilla tai muulla kullan värisellä materiaalilla. Näin kartio erottuu karkkien alta mahdollisimman vähän.
Liimaa folion reunat kartion sivusta ja alta kiinni. Ei haittaa jos folio jää kartion päältä vähän ryttyyn, tämä osa tulee piiloon. Kuhan folio on mahdollisimman tiukasti kartion ympärillä. Seuraavaksi aloitetaan karkkien kiinnittäminen. Levitin kartion alareunaan pensselillä erikeepperiä ja sen jälkeen asettelin karkit nuppineuloilla kiinni.
Tämä on työläs menetelmä, koska erikeeper kuivaa todella hitaasti. Jouduin odottamaan aina noin 20-30 min, että uskalsin ottaa nuppineulat irti. Eli karkit kannattaa laittaa kiinni pelkästään nuppineuloilla tai kuumaliimalla, jos haluaa säästyä ylimääräiseltä työltä. Itse en halunnut jättää nuppineuloja kiinni kartioon ja siksi päädyin tähän menetelmään.
Karkit asetellaan kerroksittain, niin että ne jäävät nätisti, eikä kuuseen jää isoja aukkoja. Itse asettelin karkit ensin liian lähekkäin ja huomasin sen puolessa välissä kuusta..
..sitten ei auttanut kun purkaa. Että otti päähän! Alkoi tuntua, että ei tästä koskaan tule valmista..
..mutta siinä se hissukseen alkoi valmistua :) Sydämen kiinnitin kuusen päähän tulitikulla. Tulitikusta sytytyspää poikki ja sitten terotin vähän tikun molempia päitä..toisen pään työnsin sydämeen ja toinen pään kuusen päähän. Laitoin vielä kuuseen menevään päähän vähän liimaa, että hökötys pysyy varmasti paikoillaan. Kasasin kuusta suurimman osan ajasta mukin päällä, että ruukku sai rauhassa kuivua :)
Lopuksi vielä kuusi kiinni ruukkuun ja koristeet päälle. Ja karkkikuusi on valmis!
Kuusen kasaaminen näyttää näin esitettynä helpolta, mutta mulla meni siihen koko päivä. Ensinnäkin karkkien kiinnittämiseen meni todella paljon aikaa. Jossain vaiheessa karkit myös loppuivat kesken. Olin varannut kuusta varten 2x 320g fazerin karkkeja, mutta eihän se riittänyt alkuunkaan..niillä ei päässyt edes puoleen väliin kuusta! No, ei kun kauppaan hakemaan lisää karkkeja. Lopulliseen teokseen niitä menikin 1600g.
Kuusen kasaaminen oli kaiken kaikkiaan tuskainen projekti..mutta lopputulos on onnistunut :) Tästä opin sen, että ennen tekemistä kannattaa suunnitella kunnolla..hyvin suunniteltu on nimittäin puoliksi tehty! Mutta tästä karkkipuusta on tekijälleen iloa pitkälle ensi vuoteen :)